Uutta energiaa SEKin viestintään – susilauma täydentyy asiakkuusjohtajalla

Joukkoomme on liittynyt pitkän linjan viestintäammattilainen Janne Malinen, joka siirtyy tehtävään viestintätoimisto Ahjosta johtavan konsultin paikalta.

Konsultin työstä intohimonsa löytänyt Janne on työskennellyt viimeiset kuusi vuotta Ahjolla. Vuodet pitivät sisällään muun muassa strategisen ajatusjohtajuuden rakentamista, brändiviestintää, valmennuksia, maineenhallintaa sekä mediaviestintää. Lisäksi mies vastasi Ahjolla asiakkuudenhallinnan kehittämisestä ja kansainvälisen verkoston ylläpitämisestä. Aikamoinen moniosaaja on siis kyseessä!

Pidemmittä puheitta, annetaan puheenvuoro Jannelle.

Ensimmäisten viikkojen jälkeen on kysyttävä: Mikä fiilis?

Ihan mahtava fiilis, olen todella innoissani tästä aloituksesta! Ihmiset ovat juuri niin helposti lähestyttäviä ja sosiaalisia kuin olin aiemmin ajatellutkin. Perehtyminen ja ensimmäiset viikot ovat menneet erittäin mukavissa merkeissä ja odotan innolla, että syksy lähtee täysillä rullaamaan.  

Klassikkokysymys. Miksi juuri SEK?

SEKissä viehättivät isot kotimaiset ja kansainvälisesti noteeratut brändit, sekä luovan työn painotus. Arvomaailmaltaan SEK on myös linjassa itselleni tärkeiden asioiden kanssa. Merkityksellinen ja arvopohjainen viestintä on aina ollut lähellä sydäntäni.

Taidealaa opiskelleena on ollut hienoa huomata luovan työn painoarvon kasvu – niin alalla yleisesti, mutta erityisesti SEKissä, joka on ollut tietynlainen suunnannäyttäjä. Palaset loksahtivat paikoilleen ja tässä sitä ollaan.

Mitä odotat uudelta työpaikalta ja -tehtävältä?

Koen, että SEK työnantajana takaa minulle parhaat eväät kehittää osaamistani seuraavalle tasolle. Vuosien varrella kollegoihin törmänneenä minulla oli hyvä kuva SEKin tyypeistä ja jo muutaman viikon työnteon jälkeen voin ilokseni todeta kuvan olleen oikea.

Odotan, että pääsen sparrailemaan alan huippuja, jolloin minulla on mahtava mahdollisuus kehittää myös omaa osaamistani. Janoan uusia näkökulmia ja haasteita. Odotukseni ovat siis korkealla ja en malta odottaa mitä kaikkea mahtavaa saammekaan yhdessä aikaan!


Lämpimästi tervetuloa taloon Janne!

Saattaisit pitää myös näistä