Esittelyssä SEKin tuoreimmat tulokkaat – uusi vuosi toi uutta osaamista graafiseen ja luovaan suunnitteluun sekä projektijohtoon

Uuden vuoden ja käyntiin pyörähtäneen uuden vuosikymmenen myötä SEKin susilaumaan liittyi viisi uutta huippuammattilaista, graafinen suunnittelija Unni Leino, projektijohtajat Julia Lehmuskallio, Krista Kaltto ja äitiys- ja hoitovapailta palannut Satu Wager sekä luova suunnittelija Matilda Leppäkoski.

Perinteet velvoittavat, joten uudet sekkiläiset istutettiin tulokastenttiin enemmän ja vähemmän kiperien kysymysten äärelle. Tulokastentistä selvisi tällä kertaa ainakin yllättäviä yhteyksiä kahden uuden sekkiläisen välillä. Mutta kuka puhuu jännittyneenä itsestään kolmannessa persoonassa? Entä kuka ei ole juonut Coca-Colaa seitsemään vuoteen? Kuka ei ole koskaan syönyt punaista lihaa, ja kuka haaveilee salaa oman kahvilan perustamisesta? Se selviää tästä jutusta!

Mistä tulet SEKiin, ja mikä toi sinut juuri tänne?

Unni: Olin kuullut pelkkää hyvää SEKistä, ja kun kuulin että oli paikka avoinna, halusin ehdottomasti hakea tänne. Odotukset pitivät paikkansa. Ennen täällä aloittamista olin design-harjoittelijana 358:ssa, ja sen jälkeen reilu puoli vuotta freelancerina. Ihana entinen työkaverini Matilda seurasikin pian perässä tänne!

Matilda: Siirryin myös 358:sta tänne, koska en kestänyt olla erossa ihanasta Unnista!

Satu: Tulin SEKiin suoraan Helsingin kauppakorkeakoulusta vuonna 2006! Tällä kertaa palasin SEKiin parin vuoden äitiys- ja hoitovapailta.

Julia: Tulin DDB:ltä. Sanna minut tänne toi, Jämsenin Julian vinkkaamana. En osaa sanoa ei!

Krista: Mainostoimistoon siirtyminen taas monien vuosien jälkeen ei ollut mikään itsestäänselvyys. Ehkä se oli joskus vilahtanut mielessä, mutta ajankohtaiselta se ei tuntunut. Markkinaa tiiviisti seuraavana SEKin huikea uusiutuminen muutaman viimeisen vuoden aikana ei ollut jäänyt huomaamatta. Omat ja SEKin arvot kohtasivat, SEKin kulttuuri ja arvokas duuni tasa-arvoisuuden eteen tekivät vaikutuksen – ja kun vielä utelin SEKissä jo valmiiksi työskenteleviltä tutuilta yleisestä ilmapiiristä ja meiningistä, I was sold!

Mikä on parasta siinä, mitä teet?

Matilda: Ihmisten kanssa työskentely, innostuminen sekä jatkuva itsensä kehittäminen.

Julia: Klassinen vastaus, eli ihmiset – mahdollisuus seurata muiden toimintatapoja ja inspiroitua muista. Ja myös ne hyvät päivät, kun onnistuu itse kaapimaan toisesta parhaat puolet ulos. Pidän myös taulukoista ja sekamelskan järjestelystä visuaaliseen muotoon. Jos jaksaisin, olisin mielelläni datavisualisti.

Unni: Parasta työssäni on työskennellä tiimissä supertaitavien työkavereideni kanssa ja oppia heiltä. Ja toivottavasti myös tarjota heille omaa asiantuntijuutta ja taitoa.

Krista: Parasta työssäni on huikeiden ja osaavien ihmisten kanssa työskentely – hirveä klisee ehkä, mutta niin totta. Ja lisäksi, vaikka mainonta ja markkinointi ajatellaan välillä turhanpäiväkseksi hömpötykseksi, niin koen, että jos palaset loksahtelevat oikealla tavalla yhteen, on tässä työssä mahdollista tehdä hyviä, ihmiskuntaan isosti vaikuttavia tekoja.

Satu: Olen vastannut asiakkuuksista ja vetänyt projekteja SEKissä jo melko kauan, ja parasta ovat ehdottomasti aina olleet ympärilläni olevat kovan luokan osaajat ja upeat ihmiset, joiden kanssa on ilo tehdä töitä.

Kumoa omaa toimenkuvaasi/toimialaasi koskeva myytti

Julia: Ihmisillä on mainosalalla ihan hyvä työn ja arjen tasapaino. Vaikka välillä on kiirepiikkejä, jengillä on silti aikaa touhottaa omia hommia.

Matilda: Mad Men -sarjan kaltainen elämäntyyli mainosalalla ei voisi olla kauempana totuudesta. Suurin draamailu tällä alalla tapahtuu lähinnä Jodelissa.

Kerro itsestäsi jotain yllättävää!

Unni: Unni puhuu jännittyneenä itsestään kolmannessa persoonassa.

Krista: Haaveilen salaa omasta kahvilasta. Olen jo konseptoinut ja suunnitellut päässäni kaiken valmiiksi – rahoitus enää puuttuu! Lottovoittoa odotellessa…

Julia: En ole juonut Coca-Colaa seitsemään vuoteen.

Matilda: Olen suuri mangafani enkä ole koskaan syönyt punaista lihaa. 

Satu: Joku saattaa yllättyä kuullessaan, että valokuvaus on toinen työni.

Mikä inspiroi juuri nyt?

Unni: Sarkasmi, tunnelatautuneet sanat, tilan tuntu, emootiot ja liike.

Julia: Netflix! En omista telkkaria, enkä ole viihteen suurkuluttaja, mutta joulukuussa pelasin koko Netflixin läpi.

Krista: Juuri nyt inspiroi lisääntyvä valon määrä. Lähestyvä kevät innostaa ja herättelee. Lisäksi juuri nyt ja ihan aina inspiroi musiikki, viisaat ihmiset sekä pienet, yllätykselliset ja hyvällä tavalla pysähdyttävät hetket arjessa.

Satu: Juuri nyt inspiroidun kauniista sisustuksista, saarnilattioista ja luonnonmateriaaleista, toiminnallisista tiloista ja kevään lisääntyvästä valosta. Ja ennen kaikkea kaikesta lifestyle-tyylisestä valokuvauksesta.

Tervetuloa taloon Matilda, Julia, Krista, Satu ja Unni!

Saattaisit pitää myös näistä