Visit Finland

Suomi–Xmas–Suomi

Kampanja, joka todistaa kuinka 2000 €:n mediabudjetilla tavoitetaan 2 000 000 potentiaalista matkailijaa.
Insight

Maailman onnellisimman maan joulu tunnetuksi

Visit Finlandin rooli on toimia matkailun edistäjänä ja rakentaa Suomen tunnettuutta ja vetovoimaisuutta. Perinteisesti Visit Finland on avannut oven suomalaiseen jouluun vuosittain vaihtuvalla kampanjalla – vuonna 2021 oli jälleen joulukampanjan aika. Päätavoitteena oli Suomi-mielikuvan vahvistaminen aiempia vuosia kevyemmällä tavalla, joka keskittyisi sosiaaliseen mediaan ja osallistaisi vahvasti matkailijoita ympäri maailman.

Mutta kuinka erottua sosiaalisen median jouluhälyssä kohderyhmälle relevantilla tavalla ja samalla pysyä uskollisena Visit Finland -brändille ja sen tavalle kommunikoida aina merkityksellisellä tavalla?
Idea

Suomi–Xmas-Suomi-sanakirja

Suomi on maailman onnellisin maa, jonka kommunikaation suoruuteen ja juurevuuteen kiteytyy suomalainen tasapainoisuus ja mielenrauha. Mutta kun puhutaan suomalaisesta joulusta, esille tuodaan usein vain perinteet ja niistä syntyvä tunnelma ja lämpö. Harvoin kuitenkaan korostetaan Suomen rikasta sanastoa, joka oikeastaan kuvastaa elämänasennettamme ytimekkäämmin kuin yksikään kliseinen kuva.

Syntyi idea tavasta, jolla voisimme jakaa maailman onnellisimman kansan sanastoa ja joulumieltä jokaiselle: Suomi-Xmas-Suomi-sanakirja. Kalenterimaisen toteutuksen jokainen luukku avasi näkymän suomalaiseen sielunmaisemaan ja haastoi näkemään saman ajattelun omassa jouluarjessaan.
Suomalainen joulumielenmaisema tavoitti Visit Finlandin Instagram- ja Facebook-kanavissa yli 2 miljoonaa potentiaalista matkailijaa ja se vahvisti Suomen mielikuvaa merkityksellisenä matkailumaana.
Implementation

Sosiaalisessa mediassa kanavien ehdoilla

Kokonaisuus keskittyi Instagramiin ja Facebookiin, joihin molempiin luotiin sisällöt kanavien ehdoilla. Kaksi kertaa viikossa julkaisimme suomenkielisen, aina ajankohtaisen joulusanonnan ja syvensimme sen merkitystä aktivoimalla yleisön mukaan keskusteluun.

Tuotimme edelleenjakoihin kannustavat sisällöt uutisvirtaan ja storyyn. Sisältöjen tavoitteena oli saada aikaan vuorovaikutusta kansainvälisen yleisön kanssa ja tämä toteutui sekä feedin että storyn puolella. Hyödyntämällä IG storyn kysymystoimintoa, saimme satoja kommentteja ja vastauksia nykyisiltä sekä uusilta seuraajilta. Jakamalla heidän tarinoitaan Visit Finlandin kanavissa, rohkaisimme myös uusia ihmisiä liittymään keskusteluun. Joulunodotus tapahtui yhdessä Visit Finlandin somekanavilla joulupäivään asti.
“Kampanja paitsi tavoitti yleisönsä, se sai aikaan aitoa vuoropuhelua ja lisäsi somekanavien seuraajamääriä pysyvästi.”
Impact

2000 eurolla 2 miljoonaa potentiaalista matkailijaa

Suomalainen joulumielenmaisema tavoitti Visit Finlandin Instagram- ja Facebook-kanavissa yli 2 miljoonaa potentiaalista matkailijaa ja vahvisti Suomen mielikuvaa merkityksellisenä matkailumaana.

Kampanja oli poikkeuksellisen kustannustehokas. Vain 2000 €:n mediabudjetilla tavoitimme yli 2 miljoonaa matkailijaa. Pelkästään Instagramin storyja katsottiin lähes 85 000 kertaa. Sisällöt eivät jääneet merkityksettömäksi tapetiksi – kampanjan pariin palattiin yhä uudelleen ja Visit Finlandin some-kanavien seuraajamäärät kasvoivat kampanja-aikana kahdella tuhannella.
SEK logo

Tilaa uutiskirje

Oy SEK Ab
John Stenbergin ranta 2
00530 Helsinki, Finland
info@sek.fi
+358 9 695 71