Projekti

Fearless Finns

Asiakas

Ski Sport Finland

Palvelut

Brändiuudistuksen tavoitteena oli luoda lajiliitolle yhteinen identiteetti ja tarina, joka on helposti samaistuttava ja osa tätä päivää.

Suomi on aina ollut kokoaan isompi, rohkeiden ja sinnikkäiden ihmisten maa. Ikinä emme ole taipuneet, usein olemme voittaneet. Meissä todellakin on sitä kuuluisaa sisua. Ski Sport Finland halusi uudistaa brändinsä vastaamaan tätä sisäistä paloa. Oli aika muuttua pölyisestä järjestöstä nykyaikaiseksi ja samaistuttavaksi brändiksi.

Ski Sport Finland -lajiyhdistys vastaa Suomessa jäsenseurojensa kanssa alppi- ja freestylehiihdon lajien kehittämisestä, tapahtumista ja menestyksestä. Fearless Finns brändi syntyi urheilijoiden ajatusten pohjalta haastamaan yhdistyksen olemusta ja totuttuja tapoja. Brändiuudistuksen myötä jokainen, joka on osana lajiliittoa voi samaistua ja lähteä elämään omaa versiota tarinasta, joka tunnistetaan mentaliteetista, asenteesta ja visuaalisesta ilmeestä. Uudistunut brändi kiteyttää kasvutarinan rohkeista urheilijoista ja urheilusta, yhteisöstä ja elämyksestä, sekä ennen kaikkea kumppanuudesta. 

Ydinidea kiteytettiin symboliin saakka. Workshoppien kautta tiivistyi ajatus visuaalisesta oivalluksesta, jossa f-kirjain muodostaa vuoren sekä nuolen ylöspäin. Vuori ja huiput elementteinä ovat ilmeisessä roolissa lajien kannalta, ja ylöspäin olevalla nuolella halutaan kuvata ideologista valmennusta huipulle.

Näin syntyi moderni ja samaistuttava brändi, joka tuo esiin vanhan sukupolven vahvuudet yhdistäen ne uuden sukupolven mentaliteettiin. Saavuttaakseen päämäärän on oltava rohkea, ennakkoluuton ja peloton – Fearless Finn.

Aiheeseen liittyviä töitämme