”Antaa tytön puhua”

80- ja 90-luvulla tytöteltiin ja pojiteltiin ihan surutta. ”Pirteä peistityttö” oli rekryilmoituksen otsikko vuonna 1983, kun Mainossanomat Oy palkkasi minut harjoittelijaksi Iso Roobertinkadulle. Uskon saaneeni paikan olemalla riittävän nätti ja mukavan pirteä. Solmittiin oppisopimus, ja minulle kerrottiin, että minulla on juuri oikeanlainen luonne näihin hommiin.

Ennen
80-luvun lopulla elettiin nousukautta, ja toimistojen asiakkaita piristettiin railakkailla bileillä. Viini läikkyi muovimukeissa, kun tungeksimme mitä kekseliäimmissä juhlissa. On selvää, että ylilyöntejä tapahtui, kun vieraina oli valtaa edustavia keski-ikäisiä miehiä ja toimistoissa kauniita nuoria naisia. Lähentely-yritykset, ehdotukset, vihjailut ja seksistiset kuittaukset olivat ennemminkin sääntö kuin poikkeus.

Tästä huolimatta koen, että mainostoimistojen sisällä vallitsi edistyksellisempi kulttuuri kuin monella muulla alalla. Tasa-arvoinen ilmapiiri syntyi yhteenkuuluvuuden tunteesta. Ajassa ennen internetiä oltiin oman ja tiimikavereiden kokemusmaailman varassa. ”Taiteilijuus” leimasi alaa enemmän kuin nykyisin ja loi pohjaa yhdenvertaisuudelle – onhan luova haaste kaikille sama. Lahjakkuus toi enemmän valtaa kuin tittelit tai sukupuoli ja ihmisiä arvostettiin heidän työnsä mukaan. Tässä meidän alamme on aina ollut hyvä. Mutta johtoasemista ei silloinkaan naisia löytynyt, enkä palkkatasa-arvostakaan ole niin varma.

Entä nyt, vuonna 2018?
Onko tasa-arvo saavutettu? Vaikuttaa siltä, jos katsoo alalla työskenteleviä nuoria. Jos asiasta kysyy heiltä suoraan, saa hämmentyneitä katseita ja vakuutteluita siitä, että tietenkin ollaan tasa-arvoisia. Sen sijaan ei, jos katsoo huipulla olevia johtajia. Sanotaan, että bisnesmaailmassa naisen täytyy suorittaa omien vahvuuksiensa lisäksi myös perinteinen miehen rooli tullakseen hyväksytyksi johtajana. Muutosta on kuitenkin ilmassa. Ehkä perinteisiä ”johtajia” ei enää tarvita, nykyisin kun jokainen johtaa itseään.

 

Ritva Isteri SEK

SEKin Senior Creative Ritva Isteri on yksi Mad Women -kampanjan suunnittelijoista

 

Edelläkävijyys sopii meille
Kyse on muutosvauhdista – naisjohtajat tulevat joka tapauksessa. Nyt johtajapaikoilla ovat enemmistönä 50-70 -luvuilla syntyneet miehet. Nopein tie kehitykseen on lisätä naisjohtajien määrää. Miksi odotella vielä kymmenen vuotta, kunnes 80-luvulla syntyneet naiset ovat urallaan siinä vaiheessa, että heidät kutsutaan johtoryhmiin? Asian voi hoitaa heti kuntoon.

”Antaa tytön puhua”, tokaisi eräs pääjohtaja kesken presentaation, jossa olin ainoa nainen kymmenen miehen joukossa. Olin silloin 35-vuotias. En loukkaantunut, sillä hän oli kiinnostunut näkökulmastani. Vaikka nykyisin läpinäkyvyyden aikana sanoja asetellaan tarkemmin, ei se kerro arvostuksen noususta naisia kohtaan. Arvot näkyvät teoissa. Jos haluat tietää, mitä joku oikeasti ajattelee, seuraa tekoja. Nyt tarvitaan tekoja, jotka laajentavat yhdessä tekemisen kulttuuria läpi koko organisaation.

Tasa-arvoa on puskettava eteenpäin niin kauan, kunnes se on totta.

 

Ritva Isteri on kahden alalla työskentelevän nuoren äiti ja SEK:in Senior Creative. Hän on yli 30-vuotisella urallaan kohdannut monia rohkeita naisajattelijoita, jotka opettivat arvostamaan itse itseään. Ritva sanoo samaa nuoremmilleen: ”Ei kannata odottaa että vasta toisten arvostus tekee sinusta merkityksellisen.”

Saattaisit pitää myös näistä