Olen 35-vuotias netinkäyttäjä ja teen työkseni mainoksia. Minulla on tunnustus: minä käytän AdBlockia, koska joskus ne mainokset keskeyttävät nettikokemukseni ja joskus olen muutoinkin malttamaton. Adblock-palvelut jopa nopeuttavat netinkäyttöäni, kun selain ei samanaikaisesti lataa useampaa datalähdettä.

AdBlock yleistyy, ja siitä on kovaa vauhtia tulossa mainstream-ilmiö. Googlen mukaan adblockien käyttäjäkunta on  kasvanut lähes 30 prosentin vuosivauhtia viimeisten vuosien aikana. Me haluamme vain välttyä keskeyttävältä mainonnalta.

Käytännössä tämä tarkoittaa koko ajan vähemmän tavoittavaa mainontaa – kasvavaa päänsärkyä sekä mainostajille että sisällöntekijöille.

En usko, että kaikkien mainosten blokkaaminen on kuitenkaan käyttäjillekään tarkoituksenmukaista. Mainokset itsessään eivät tietenkään ole pahiksia. Minun mielestäni mainokset voivat olla hyvinkin kauniita, hauskoja, fiksuja ja jopa rakastettavia. Ja kun ne tulevat oikeaan aikaan ja paikkaan, ne voivat olla todellakin nautinnollisia!

Mutta jos käyttäjät saisivat jonkinasteista päätäntävallan siihen, millaisia mainoksia he saavat nähdä ja mitä blokata, siitä syntyisi kestävä malli. Ja malli kannustaisi mainostajia kunnioittamaan käyttäjien tahtoa nähdä sitä, mitä he haluavat.

Joka tapauksessa on selvää, että tulevaisuudessa mainostajille on entistä oleellisempaa löytää vaihtoehtoisia tapoja tavoittaa yleisönsä oikeasti relevantin, haettavan ja osallistavan sisällön kautta.

Ajatuksen siemen: Jos olisit vaikka kissanruokaa tuottava yritys, kumpi olisi mielestäsi fiksumpaa: Tehdä keskeyttäviä preroll-mainoksia ennen haettuja sisältöjä vai niitä haettuja kissavideoita? Vai ehkä molempia?

 

Peter Hortling on vannoutunut Marvel-leffafani ja nauttii vapaa-ajallaan suunnattomasti jääkiekon pelaamisesta maalivahtina. Työkseen hän on ollut mukana tekemässä kaikkea pitkistä elokuvista erikoistehosteisiin. Tätä nykyä hän nauttii saadessaan suunnitella ja tuottaa verkkoon videosisältöjä, jotka nimenomaan eivät tartu AdBlockiin.


Peter Hortling

Team Leader, Video

Online Video Strategy