Mikä sytytti vuonna 2017? Listasimme vuoden kovimmat työt meiltä ja maailmalta

Hiphei ja hyvää joulunaikaa! Ennen riisipuuromayhemia on hyvä uhrata vielä muutamat ajatushattarat kuluneen vuoden siisteimmille markkinointi- ja viestintäteoille. Tässä niistä monta.

Essi Orama (vas.), Mira Vierto, Peter Hortling, Ville Verkkapuro ja Sami Kelahaara

 

Noniin jengi, aika listata vuoden 2017 siisteimpiä duuneja! Koska voimme, niin aloitetaan tietenkin oman talon projekteista. Go!

Mira Vierto, Head of Client Group: Omista projekteista tänä vuonna eniten aikaa ja rakkautta sai Visit Finlandille tekemämme kampanja Symphony of Extremes, jossa Eicca Toppinen sävelsi suomalaisten monipuolisesta perimästä otetuista DNA-näytteistä metallisinfonian. Teimme projektia omistautuen pääosin omalla pienellä tiimillämme. Projekti osoitti myös tiiviin yhteistyön ja vastuun jakamisen voiman. Symphony of Extremes oli meille kuin oma lapsi, jota yhdessä tiimillä hoivasimme ja kasvatimme aikuiseksi.

Sami Kelahaara, luova johtaja: Sirkkaleipä on rohkea teko sekä asiakkaaltamme Fazerilta että SEKin tekijöiltä – siinä ollaan kiinni kulttuurissa ja samalla muutetaan sitä. Pakko mainita erikseen luova suunnittelijamme, herra Aleksi Erma, joka on tehnyt sekä tässä että muissa projekteissa niin hienoa työtä, että välillä käy kateeksi!

Essi Orama, viestintäkonsultti: On ollut mahtavaa seurata Suomi100 -tiimin kokonaisvaltaista aherrusta lähes parin vuoden ajan. Hassuttelevat somevideot ja yhteishenkeen kannustavat tempaukset ovat rakentaneet aivan uudenlaista, myönteistä Suomi-kuvaa. Itse sain kunnian olla mukana Samin mainitsemassa Fazer Sirkkaleivän lanseerauksessa. Kansainvälistä ilmiöviestintää parhaimmillaan!

Ville Verkkapuro, Creative: Nyt siis saa paukutella henkseleitä? Tämän vuoden paras SEK:in tekemä työ on Fazerille tehdyt Pikkuleivos-mainokset. Olin itse tiimissä, joten valinnassa on vahvasti oma lehmä ojassa. Nostan kuitenkin esiin tämän, sillä mainoksen tekoon ajoi vahva intohimo kaikkea pientä ja söpöä kohtaan. Halusin tehdä miniatyyrimainoksen jo ennen kuin brief tuli meidän pöydällemme. Unelmani toteutui, vaikka olikin pieni. Siksi tämä on paras!

Peter Hortling, Team Leader, Video: Yksi lempituotoksistamme tänä vuonna on Valio Koskenlaskija Isältä opittua -videosarja. Visuaalinen videosarja koostuu kahden ystävän kalareissusta Kuusamoon. Narratiivisena äänenä kuullaan heidän isoisiensä kirjoittamat kirjeet. Tarinassa nähdään matkantekoa, kalastamista ja erätulen äärellä kokkailua. Minulle tarinasta huokuvat läpi tutut metsän ja veden äänet, nuotion poksahtelu ja savun tuoksu. Tämä edustaa juuri sitä, mitä brändätyn sisällön kuuluukin olla: se asettaa haaveilemaan, tuntemaan ja elämään mukana.

 

On se myönnettävä: huikeita töitä! Mutta jottei mene ihan oman selän taputteluksi, kertokaahan vielä huikeimmat caset muualta maailmalta.

 

Mira Vierto: Saako sanoa kaksi? Ulkomaisista kampanjoista Hornsleth homeless tracker on enemmänkin taideprojekti kuin perinteistä markkinointiviestintää. Keskustelua herättänyt projekti nostaa hienosti pohdittavaksi kysymyksiä markkinontiviestinnän, brändäämisen, länsimaisen avustustoiminnan ja nykykulttuurin äärettömän julkisuushakuisen ekshibitionismin ympäriltä. Miten yhteiskunta osoittaa empatiaa ja mikä on eettinen tapa osoittaa sitä?

Perinteisemmästä mainonnasta mieleen tulee Stadiumin Fill The Stadium -filmi. Se on voimakastunnelmainen, hienosti kuvattu ja sen viesti välittyy varmasti. Henkilökohtaisesti pidän tätä yhtenä vaikuttavimmista mainosfilmeistä, joita olen viime vuosien aikana nähnyt. Aihepiiri on myös aina lähellä sydäntäni. Propsit Stadiumille, joka on ollut valmis ottamaan avoimesti kantaa!

Sami Kelahaara: Tämä Niken työ on edellisen vuodenvaihteen tienoilta. Hienoa tässä on se, että näin yksinkertaisella idealla ja tekotavalla saadaan ihminen oivaltamaan jotain itsestään ja maailmasta, ja samalla rikotaan kaikkia taiteen sääntöjä.

Essi Orama: Niitä on monta! Mieleeni on jäänyt erityisesti VR:n KISS-tempaus, joka oli paitsi hyvä idea myös hyvin ajankohtainen teko. Toimiva toteutus Tebarilta. Villelle terkut!

Kuva: YLE, Lehtikuva / Vesa Moilanen

 

Ville Verkkapuro: Pidän henkseleistä, joten jatkan paukuttamista. Tämän vuoden paras maailmalla tehty työ on KFC:n miniatyyrimainos. Se on paras siksi, että on pieni ja söpö, lähes identtinen meidän mainoksemme kanssa. Alkuperäisessä versiossamme oli myös osio, jossa perustaisimme maailman pienimmän konditorian, aivan samaan tyyliin kuin KFC:n mainoksessa.

Tarinassani on opetuksia: pienetkin ideat voi näkyä Adweekissä, kun on itsevarmuutta. Jos olet ylpeä jostain, anna sen näkyä! Mainonta saa olla hauskaa ja harmitonta. Jos haluat tehdä jotain, pidä huoli sen tapahtuvan. Älä kadehdi – rakasta mieluummin.

Peter Hortling: Taktisten mainosten ei aina tarvitse olla suoraa tuotetykitystä – ne voivat olla myös lähes pelkkää viihdettä. Autovalmistaja Kian SuperBowlissa nähty ja koomikko Melissa McCarthyn kanssa yhdessä tehty Eco-Hero-mainos on juuri tällainen. Videossa nojataan vahvasti McCarthyyn henkilöityvään komiikkaan, mutta tuodaan myös esiin tärkeitä ilmastonmuutokseen sekä luonnon- ja eläinsuojeluun liittyviä teemoja ja lopuksi vielä taktinen nosto Kia Niro -mallin ekologisuuteen. Yksinkertaista ja mahtavaa viihdettä!

 

Näihin tunnelmiin on helppo päättää upea markkinointiviestinnän vuosi. Rohkeaa uutta vuotta 2018!

Blog

SEKin susijengi vahvistuu – Suvi Suni kääri hihansa Annankadulla

Annankadun susijengi kasvaa jälleen. Joukkoomme on tällä kertaa liittynyt iloinen ja tarkkasilmäinen karjalaisvahvistuksemme Suvi, joka raivaa asiakkaidemme tietä menestykseen projektipäällikön roolissa.

Noniin, Suvi! Lähdetään perinteisillä liikkeelle eli miksi ja miten päädyit SEKiin?

Annankadulla oli juuri minulle sopiva, iloisen karjalaisen mentävä aukko, joten tulin tietysti täyttämään tämän! Vakavasti ottaen, tulin SEKiin projektipäälliköksi hoitamaan useampaa eri asiakkuutta. SEKin vaikuttava historia ja hyvä maine työnantajana oli kantautunut korviini jo aiemmin, joten sopivan tilaisuuden tullessa vastaan päätöksen tekeminen oli helppoa. Täällä vietetyistä ensimmäisistä viikoista päätellen päätös oli hyvä: projektit ovat jo vieneet mukanaan ja aika rientää kivojen töiden parissa. Mahtavaa olla osa Annankadun susilaumaa!

Ei nykyisyyttä ilman historiaa. Mitä olet tehnyt ennen tuloasi SEKiin?

Aloitan oman uraani liittyvän ajanlaskuni yleensä ajasta, jonka olen asunut pääkaupunkiseudulla. Koko täällä oloni ajan olen tehnyt työtä tavalla tai toisella markkinointiviestinnän parissa. Tästä pisimmän ajan olin osa Bosen skandinaavista organisaatiota, joka osoittautui minulle todelliseksi näköalapaikaksi korporaatiotason markkinoinnin ja viestinnän tekemiseen. Kuudesta vuodesta käteen jäi hyvä tuntuma konkreettiseen markkinoinnin tekemiseen ja kyky ymmärtää asioita asiakkaitteni näkökulmasta.

Ennen toimistomaailmaan hyppäämistä ehdin toimia hetken myös yrittäjänä. Yrittäjyyteeni mahtui muun muassa jazz-festarin markkinointipäällikön tehtäviä ja erilaisia tapahtumatuotantoja.

Toimistourani aloitin vuonna 2013 Wundermanilla jossa työskentelin suurten IT-asiakkuuksien parissa. Wundermanilta tieni vei pariksi vuodeksi eteenpäin Fredalle, ja tänne SEKille tulinkin tuosta korttelin päästä, TBWA\Helsingistä, jossa tein työtä Nissanin Pohjoismaat ja Baltian käsittävän asiakkuuden parissa.


Huh, onhan tuossa jo natsoja. Mistä innostut työelämässä nyt?

Työssä onnistuminen on bensaa liekeissäni! Olen ollut aina siinä mielessä onnekas, että olen saanut työskennellä sellaisten asioiden ja brändien kanssa, joihin vilpittömästi olen voinut uskoa, ja samalla tiellä saan jatkaa vastakin. Innostun helposti ja erityisesti pidän sitä, että olen perillä asioista yksityiskohtia myöten. Kokonaisuuksien hallinnointi on sekä vahvuuteni että iloni työssä, ja työn saattaminen maaliin on aina palkitsevaa. Siisteintä tällä alalla on se, että saan olla osana mitä mielikuvituksellisimpia hankkeita.
 


Anna vinkkejä kaikille proikkareille ja heiksi haluaville. Millaisilla vahvuuksilla nykyajan projektipäällikkö menestyy?

Ihan perinteisillä viestintätaidoilla pääsee jo pitkälle. Tämän lisäksi tarvitaan sopiva cocktail järjestelmällisyyttä, luovaa ongelmanratkaisukykyä ja ihmistuntemusta. It’s in the details, it’s in the big picture – täytyy osata katsoa samaan aikaan pienimpiäkin yksityiskohtia ja laajaa kokonaisuutta! 


Seuraa kiintiökysymys! Mikä on mottosi?

When there’s a will there’s a way. Kieltämättä vähän kliseinen, mutta pyrin muistuttamaan tätä itselleni. Melkein mikä tahansa on mahdollista, kun sen eteen on valmis tekemään työtä ja laittamaan itsensä likoon.  

Yksi vielä! Mistä sytyt duunisi lisäksi?

Käyn kuvataiteen perusopetuksessa ja siellä oppimistani asioista vilpittömästi iloitsen. Tunnustaudun täydellisyyden tavoittelijaksi: kun esimerkiksi linokaiverruksessa muut tekivät kukkasia, löysin itseni kaivertamassa Imatrankosken kuohuja. Olen myös kulttuurin suurkuluttaja, ja minut saa helposti puhuttua mukaan melkeinpä minkä tahansa taiteen äärelle tekemään ja kokemaan. Muutoin vietän aikani mieluusti mieheni seurassa kotioloissa tai ystävien kanssa maailmaa parantaen. 

 

Noin! Ensimmäinen tulikoe selvitetty – tervetuloa Annankadulle, Suvi!

Blog

Slushin 8 kuolemansyntiä

Nyt kun Slushia on hetken sulatellut, on aika summata tapahtuman anti. Se on kurkistus uuteen ja vielä uudempaan teknologiaan, totta kai. Slushin viestin voi kuitenkin nähdä perinteisemmille aloille heitettynä ystävällisenä haasteena.

Pysymmekö teknologian vauhdissa? Emme, jos emme saa kiinni Slushin eetoksesta ja tossuttelemme eteenpäin ihan kuin maailma ei olisi muuttumassa. Tosiasia on, että maailma ei koskaan enää muutu yhtä hitaasti kuin nyt.

Tässä kahdeksan Slushin opetusta, joiden sivuuttaminen voi olla kuolemaksi.

1. Usko

Datan haaliminen on tämän päivän hokema, mutta tulevaisuuden teknologiat tähtäävät jo siihen, että luottamus yhteiskunnan, yrityksen ja asiakkaan kolmioon syntyy ilman data-arkistojakin. Keskittämisen purkautuminen näkyy jo verkostoissa – ja se toinen vaihtoehto näkyy Kiinassa, missä algoritmeja käytetään kansalaisen poliittisen luotettavuuden valvomiseen. Valitaan luottamus.

2. Toivo

Laatu ei ole tekniikka- vaan kulttuurikysymys. Miten mittaat asiakkaan sitoutumista? Kerrotko tarinaasi yhtä pitkällä tähtäyksellä kuin George Lucas, jonka Star Wars on kantanut 70-luvulta tähän päivään? Mikä on asiakkaan kokemus tuotteestasi tai palvelustasi ensimmäisen minuutin aikana? Jos et tiedä, ei ole toivoa laadusta.

3. Rakkaus

Emme voi vain vaatia, vaatia ja vaatia huomiota. Ilman halua aidosti antaa asiakkaille mitä he haluavat silloin kun he haluavat brändi vajoaa kohinaksi kohinan joukkoon. Mainonnasta tulee palvelevampaa ja parempaa, kun osaamme ja haluamme ymmärtää ihmisiä paremmin.

4. Selkäranka

Arvot, vastuu ja kestävä kehitys eivät ole enää ihan kivaa kuorrutusta. Uusissa liiketoiminnoissa ne ovat sisäänrakennettuja kilpailuetuja. Yritysten lisäksi kuluttaja on muuttumassa: hinta ei lakkaa olemasta realiteetti, mutta sen lisäksi nyt kysytään, että millä hinnalla.

5. Sikailu

Viime vuoden Slushissa tuli esiin seksuaalista häirintää. Paino sanoilla tuli esiin: kissa nostettiin pöydälle, ja järjestäjät puuttuivat riuskasti asiaan. Muu maailma sai odottaa Weinstein-kohua, #metoo-kampanjaa ja käytöstapojen korjausliikkeitä vielä melkein vuoden sen jälkeen, kun Slushissa oli jo noustu vallan väärinkäyttöä vastaan. Tänä vuonna tapahtuman ohjeistuksessa oli selkeä käsky: Älä ole sika.

6. Aika ja paikka

Kaikki uusi suunnitellaan jo siitä kulmasta, että ajan ja paikan rajaa palvelun ja käyttäjän välillä ei enää ole. On vain vuoropuhelua.

7. Syöminen, terveys ja AI

Mahdetaanko edes gastromessuilla puhua ruoasta yhtä paljon kuin tech-skenessä? Tuskin. Terveyden ja tekniikan liitto on jo itsestäänselvyys, mutta tekoälyn vaikutus siihen ja kaikkeen muuhun ällistyttää meidät vielä monta kertaa. Jos pysyttelee käryllä näistä keskustelusta, saattaa tunnistaa toimintaympäristönsä vielä huomennakin.

8. Super!

Slushissa kuulee koko ajan sanottavan, että jokin on super interesting, super disruptive, super cool. Jos et ole viime aikoina sanonut super mihinkään, nyt kannattaa hetki pohtia tilannetta.

 

Maria on planneritiimin tuorein, viestintätaustainen vahvistus. Hän rakastaa rauhanajan sotasuunnitelmia, päivänokosia ja neljää kissaansa. Hän vihaa kylmänkosteutta ja pyrkii varautumaan siihen tilanteeseen, että taivas yrittää pudota niskaan.

Blog