SEK-tarina
Uusi vuosi 1935 on juuri alkanut. Ateneumissa graafikoiksi opiskelevat Jorma Suhonen, Holger Erkelenz ja Aarno Knuus haaveilevat SEK-nimisen piirtämön perustamisesta. Samaan aikaan Aarne Salomaa poikkeaa työtovereittensa kanssa lounaalle Kämpiin. Viereisessä pöydässä istuu niin viehättävä neito, että herrat lyövät vetoa siitä, saako Aarne kutsuttua hänet viikon kuluessa päivälliselle. Vaan neitopa ilmoittaa viileästi, että hän ei illasta tuntemattomien kanssa.
Tyttö opiskelee Ateneumissa, joten Aarne järjestää itsensä sinne pitämään luennon mainonnasta. Pahaksi onneksi tyttö ei ole kuulijoiden joukossa. Vasta toisella luentokerralla tyttö istuu eturivissä. Silloin Aarne marssii tytön luo ja kysyy, joko he nyt ovat parempia tuttuja. Vastaus on myönteinen, ja pariskunta nähdään samana iltana päivällisellä Kämpissä.
Myös Jorma, Holger ja Aarno ovat kuuntelemassa luentoa. Sen innoittamana he ovat nyt varmoja, että on aika toteuttaa unelma. Lauantaina 9. päivä helmikuuta laaditaan Kämpin korttelissa, Mikonkadun ja Esplanadin kulmatalossa, perustusasiakirja. Näin syntyy O.Y. SEK A.B.
Muutama vuosi myöhemmin toimitusjohtajaksi ja sittemmin myös omistajaksi kutsutaan Aarne Salomaa, joka ryhtyy kehittämään mainostoimistoa suomalaisen liikkeenjohdon arvostamaksi kumppaniksi. Vuosikymmenien kuluessa toimisto kasvaa, kehittyy ja muuttaa Bulevardilta Sokoksen-talon kautta Annankadulle.
SEK on mukana rakentamassa Suomen menestyksekkäimpiä brändejä. Asiakkaiden kansainvälistyessä luodaan yhteys Grey Group -ketjuun. Asiakkaiden palvelutarpeiden laajentuessa perustetaan uusia yhtiöitä varmistamaan parhaat tekijät ja osaamisen jatkuva kehittäminen.
Tänä päivänä SEK on osa Pohjoismaiden suurinta perheomisteista markkinointi- ja konsultointipalveluja tarjoavaa Salomaa Groupia. SEK tekee tuloksellista vaikuttamista kuuden yhtiön voimin: markkinointitoimisto SEK & GREY, asiakkuustoimisto SEK Loyal, tuotantotoimisto SEK Point, aktivointitoimisto SEK PRO, viestintätoimisto SEK Public sekä konsultointi- ja valmennustoimisto Perfecto.






